Tänään oli mahdollisuus osallistua vaellukselle, jonka määränpäänä oli Kaunergrathütte, korkeimmalla (2817 m) sijaitseva Hütte Pitztalissa. Sää oli taas mitä suosiollisin: koko menomatkan paistoi aurinko. Heti reitin aluksi ohitimme vesiputouksen, ja veden ääntä kuulimmekin koko päivän ajan. Reitti oli arvioitu vaikeaksi. Reitin alkuosa ja loppukiipeäminen Hütelle olikin aika jyrkkää nousua, mutta suurin osa matkasta kului loivassa ylämäessä.
Foto: Berni
Foto: Berni
Das ist "unser" Berni! Foto: Hotel Vier Jahrezeiten/Berni
Reilun kolmen tunnin vaelluksen jälkeen saavuimme Hütelle, jossa meitä odottivat lämmin vastaanotto ja snapsit. Emäntä toi pöytään runsaat leikkelelautaset (makkaroita ja juustoja), joita emme jaksaneet kokonaan tyhjentää. Aurinko suorastaan häikäisi heijastuessaan lumihuippuisista vuorista.
Foto: Heta
AUF UNS!MEILLE! Foto: Berni
Foto: Berni
Foto: Berni
Foto: Heta
Takaisin laaksoon tullessamme pääsimme tekemään tuttavuutta lampaiden kanssa ja näkemään murmelin, jonka ääntä viikon mittaan oli useasti kuultu, mutta josta ei ollut näkynyt vilaustakaan. Näimme myös aidon harvinaisuuden, Edelweißin! Kokonaisuudessaan reissu kesti yli seitsemän tuntia. Loppumatkasta näimme myös mallia, miten kokeneet vaeltajat kulkevat; juostenpa tietenkin. (HENNA)
Torstaina osallistuimme Leenan kanssa Innsbruckin matkalle. Lähdimme pikkubussilla 18 henkilön voimalla kohti mielenkiintoista historiallista kaupunkia.
Foto: Erkki K
Pistäydyimme heti perille päästyämme Goldenes Dachl – museossa.
Museum Goldenes Dachl, Foto: Erkki K.
Saimme
asiantuntevat ohjeet naisvirkailijalta ja kuulokkeet korvilla kuljimme
pisteestä toiseen. Itävallan historia alkoi hahmottua paremmin. Museosta
tulimme ulos hääparin perässä. He olivat juuri solmineet avioliiton ja tietysti
tämä lämmitti meitäkin. Olihan tämä matkamme meidän 20- vuotishääpäivämatka ja
matkamme viimeiseen päivään osui myös 21- vuotiskihlajaispäivä. Romanttisissa
tunnelmissa kuljimme vanhassa kaupungissa. Pistäydyimme hetken hiljentymässä
kauniissa kirkossa, joka oli melko huomaamattomasti integroitu
kerrostalojonoon.
Sitten
olikin vuoro mennä ostoskadulle. Ensimmäiseksi ryntäsimme kirjakauppaan, josta löysimme
etsimämme kirjat melko nopeasti. Sitten jatkoimme "paikalliseen Stockmanniin",
suureen tavarataloon, josta löytyivät näppärästi Pekalle ja kotiin
vietäväksi paikallista huippuviiniä( Eiswein und Trocken Beeren Auslese). Übrigens,
gestern haben wir eine Flasche Wein mit unseren Freunden getrunken und der Wein
zusammen mit Nachtisch hat sehr gut geschmeckt.
Tuliaiset
saatuamme pelmahdimme jälleen ulos, jossa ihana auringon paiste tervehti meitä
turisteja. Oli lämmin kesäinen sää ja niinpä tuntui maailman luonnollisimmalta
asialta istahtaa katukahvilaan ja nauttia paikallisesta jäätelöstä. Tilasimme
kunnon annokset ja voi sitä makuelämyksien temmellystä kitalaessa.
Foto: Erkki K.
Jätskien
jälkeen suuntasimme vielä kulkumme kauniiseen puistoon ( Hofgarten). Puistossa
riitti värien kirjoa ja saimme monia kauniita valokuvia sieltä mukaamme.
Foto: Erkki K.
Ihmettelin erityisesti jotakin ´villipapupuuta´, jonka vieressä tunsin itseni
todella pieneksi.
Foto: Erkki K.
Kävelimme kukkaloistosta toiseen ja lopulta suuntasimme Inn-
joen varrelle, jossa taas ihmettelimme tämän kaupungin kauneutta.
Foto: Erkki K.
Lopulta
palasimme bussille, joka ajoi meidät turvallisesti takaisin hotelliimme.
Olipahan kiva päivä upeiden vaelluspäivien lomassa. Kiitos kaikille ja
erityisesti Annelle, joka järjestit tämän matkan meille. T: Erkki K.
Innsbruck ist die Landeshauptstadt von Tirol in Österreich. Ihr Name leitet sich ab von der Brücke über den Inn. Ihr Wahrzeichen ist das Goldene Dachl.
Goldenes Dachl, Foto: Merja K.
ANNASÄULE, Foto: Merja K.
Foto: Merja K.
Foto: Oili I.
Foto: Merja K.
Inn-joki + silta / Brücke = Innsbruck Foto: Merja K.
Fiaker, Foto: Anne P.
Die Altstadt, Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Kaffee und Kuchen, Foto: Anne P.
Shopping, Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Finnische Bücher in der Buchhandlung, Foto: Anne P.
Kun tammikuussa
kansalaisopiston esite tuli kotiin, bongasin sieltä alppivaellusmatkan
Itävaltaan. Matkaan liittyi saksan kielen kurssi. Innostuin heti kurssista ja
sain vaimoni Tiinan lupautumaan myös mukaan matkalle, vaikka hän ei olekaan
mikään himokuntoilija eikä saksan harrastaja. Itselleni saksa oli ennestaan
tuttua ja samoin alppivaellukset. Nuoruudessa tehdyt alppivaellukset olivat
elämäni yksiä hienoimpia kokemuksia. Niinpä ilmoittaudumme
kurssille.
Porukka tuntui mukavalta ja
ope innostuneelta.
Ilmoittautumisen jälkeen aloin
kuitenkin jännittää ja jopa pelätä, miten vaelluksesta selviämme. Terveyteni ja
vointini oli heikonlaista. Nuoruudessa olin jaksanut kyllä vaeltaa, mutta entä
nyt. Tiina nauroikin – mekö muka alppivaellukselle! Tiinan kävekykunto oli
parempi kuin minun. Hädin tuskin jaksoin kävellä korttelin ympäri puoli askelta
Tiinaa perässä ja ylämäen alkaessa aloin läähättää. Koin olevani kuin vanha
auto, joka alkaa olla jo ruosteessa ja
joka päivä ilmenee uusia vikoja. Määrätietoisesti aloimme kuitenkin treenata
matkaa varten. Pidensimme harjoittelulenkkejä matkan lähetessä. Vielä
Kokkilanvaelluksella jäin muusta porukasta jälkeen.
Jossakin vaiheessa kävi
kauhuajatus mielessäni – pitääkö matka perua lääkärintodistuksella.
Oli sokeritautia,
kilpirauhasen vajaatoimintaa ym. Eräs kaveri nauroikin, kun kerroin tilastani – vatsaa polttaa, päätä särkee,
palelee ja happi loppuu. On siinä meillä vaeltaja! Olin myös tahattomasti
laihtunut 13 kg. Laihtuminen saattoi
olla sittemmin kuitenkin hyödyksi ja auttaa vaelluksen onnistumiseen. Helmikuussa tuli vastoinkäyminen, joka myös antoi
hyvää treeniä alppivaellukselle. Olin saanut kolme rikesakkoa ja minulta otettiin
kuukaudeksi ajokortti kuivumaan. Ei siinä sitten muu auttanut kuin
kävelemällä keskustaan asioille ja
takaisin. Se hyvä siinä kuitenkin oli,
että kunto koheni.
Matkalle lähtö läheni ja
sinnikkäästi olimme kuitenkin edelleen mukana porukassa lähdössä
Itävaltaan. Viikkoa ennen
lähtöä huomasin terveyteni parantuneen ja tein jo pitkiä kävelylenkkejä.Sitten
ei muuta kuin matkaan!
Näin jälkeen päin katsottuna,
matka oli napakymppi kaikin puolin. Rohkeasti lähdin vaelluksille ja huomasin,
että minähän pärjään. Kunto koheni päivä päivältä. Tiina puhui jo
ihmeparantumisesta. Kuulin sivukorvalla, kun eräs vaelluskumppani kertoi
samanlaisesta tilanteesta, mikä minulla oli ollut. Hänkin meinasi peruttaa
matkan selkävaivojen takia.
Naurattaa oikein, kun me kaksi
vaivaista kirmailimme kuin vuorikauriit porukan etunenässä
alppien rinteillä, jopa
vaijerien varassa jyrkissä seinämissä. Lieköhön porukkamme Mooses (Erkki) ja
muutkin rukoilleet matkalaisille voimia ja varjelusta. Oheisessa kuvassa Mooses vuoren huipulla lukemassa saksaksi
psalmia 121: ”Nostan silmäni vuoria
kohti. Mistä tulee minulle apu? Apu tulee minulle Herralta, joka on tehnyt
taivaan ja maan. Hän ei salli sinun jalkasi horjuaeikä sinun varjelijasi torku.”
Foto: Pekka Ahonen
Foto: Pekka Ahonen
Foto: Pekka Ahonen
Maisemat olivat mahtavia ja
jylhiä. Hotelli ja ruoka olivat huipputasoa. Kattaus ja 5 ruokalajin menu toi
sokeritautiselle haasteita, mutta myös paljon iloa ja nautintoa.
Kylpyläosasto monine hienouksineen oli oma eksoottinen
kokonaisuus.
Matkalla saimme kuulla ja
nähdä hienoja musiikkielämyksiä. Ihmettelin, miten taitavasti sikäläiset
soittivat. Jerzensissä juhlittiin lehmien alasajoa ylhäällä vuorilla sijaitsevilta
kesälaitumilta. Siellä oli iso torvisoittokunta taitavine solisteineen.
Seefeldin vanhojen käsitöiden suurtapahtumassa esiintyi monia musiikkiryhmiä.
Isoa kansallispukukulkuetta säesti 3 torvisoittokuntaa. Kulkueessa oli
kaikenikäisiä vauvasta vaariin pukeutuneena kansallispukuihin. Kulkue teki
hienon säväyksen.
Foto: Seefeld, Anne P.
Foto: Anne P.
Mitä tulee sitten noihin
kansallispukuihin niin, matkan aikana toteutui
eräs salainen haaveeni, joka oli vuosikausia ollut mielessäni. Jo
nuoruudessani olin ihastunut alppinaisten käyttämään dirndl-asuun. Aloin
hienovaraisesti ehdottaa Tiinalle asun hankkimista. Hänen ensikommentit olivat:
”Minä en rupea miksikään joulukuusen koristeeksi” , tai ” Missä minä sitä käyttäisin?” Minä vastasin:
”Voisit käyttää sitä vaikka kotona silmieni iloksi.” Seefeldin retkellä kävimme tutustumassa
pariin dirndil-liikkeeseen. Sieltä löytyikin Tiinalle sopivat värivaihtoehdot
ja kokokin. Emme kuitenkaan siinä vaiheessa pukua ostaneet. Lohdutukseksi
ostimme kuitenkin Seefeldistä pienen dirndilin lapsenlapselle, puolivuotiaalle
pikku Elealle.
Sain kuitenkin Tiinan
ihastumaan alppiasusta. Hän oli niitä sitten katsellut Innsbruckin matkalla
joittenkin matkalaisten kanssa. Taas olisi löytynyt sopivat värit ja koot,
mutta luottokortti oli unohtunut hotelliin. Itse en lähtenyt kaupunkimatkalle
vaan jäin vuorille vaeltamaan, ja meillä olikin hurjat reitit vaijerien varassa
Leenan ja Anteron kanssa. Sain kuitenkin Innsbruckista ihania tuliaisia. Tiina
toi alppimusiikin cd-levyjä, sitran ja hackbrett ´in soittoa.
(ks. video,soittimet) Sain myös
saksankielisen kirjan kilpirauhasesta. Suomeksi ja ruotsiksi olinkin jo
aiheesta kaiken lukenut, mitä sain käsiini. Tiina toi myös
Eiswein-huippuviiniä. Leena ja Erkki pistivät vielä paremmaksi. He toivat
saksalaisen viiniluokituksen huipun – pullon trockenbeerenleseä.
Välillä kerkesin jo pienesti
ruveta suremaan, kun taisi dirndl jäädä ostamatta. Paluumatkalla pysähdyimme
kuitenkin vajaaksi tunniksi Garmisch-Partenkirchenissä. Tiina halusi siellä ensiksi mennä kahvilaan. Se löytyikin heti –
vanha tuttu Tschibo, mikä oli nuoruudessa tullut minulle tutuksi. Se on
kahviloitten halpahintaketju, jossa laatu on hyvää, mutta hinta matala.
Tilasimme Tiinalle kahvia, minulle kaakaota ja molemmille hienot kakkupalat.
Tiina ihmetteli hintaa – 5,95 euroa yhteensä. Kahvia juodessa Tiina huomasi
kadun toisella puolella dirndl-kaupan. Menimme katsomaan. Siellä oli
monenlaisia ja halpoja asuja. Se oli second hand myymälä. Ei löytynyt
kuitenkaan Tiinalle sopivaa. Harmi! Jatkoimme matkaa kävelykatua pitkin.
Parinkymmenen metrin päässä oli taas kansallispukumyymälä. Se olikin iso, hieno
ja laadukas. Se oli tehtaan tai ompelimon oma myymälä. Pukuja oli vaikka kuinka
paljon. Ei muuta kuin valitsemaan ja päälle kokeilemaan. Aikaa bussin lähtöön
ei ollut enää paljoa. Etsittiin Tiinan värejä ja niitä alkoikin löytyä, ja
sitten myös oikeaa kokoa. Hihkasin jo myyjälle, että bussi lähtee 5 minuutin
päästä. Ja sitten se löytyi- oikea koko ja väri.
Foto: Pekka A.
Nopeasti vaan kassalle ja
juosten bussille. Myöhästyimme vain pari minuuttia sovitusta aikataulusta - ja dirndl mukana kassissa! Jihuuu!
(=juchzet auf Deutsch). Sitä huutelivat myös vaellusoppaamme Seppi ja Berni toisilleen
vastakkaisilta vuorenrinteiltä.
(ks.video, jodlausta)
Meillä oli kaikin puolin ihana
täyskymppimatka. Monet unelmat toteutuivat. Jäi hyvä mieli.
Kiitoksia Annelle ja kaikille
mukana olleille. ITÄVALLAN MATKA TEKI MINULLE KAIKIN PUOLIN HYVÄÄ. -Pekka- (Annen kommentti: kiitos Pekka teille, ihanille matkakumppaneille! Ja paluumatkalla bussissa oli kyllä hauskaa ja silmäniloa, ihastelimme teidän pikaostosta, joka oli osunut ihan nappiin: Tiinan Dirnl)
Mandarfen Mittagskogelilta katsottuna, Foto: Anne P.
Pitztal von oben Foto: Oili I.
Koko suomalaisten ryhmä lähti keskiviikkoaamulla kohti Mittagskogelia ( 3 159 m.) Matka Gletscherbahnilla vuoren sisällä oli aikamoinen elämys.
Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Pian olimme 2800 metrissä, jossa ryhmä jakautui kolmeen. Osa lähti suoraan kondolivaunulla 3440 metrin korkeudessa olevaan kahvilaan. Toinen ryhmä lähti Bernin johdolla vaeltamaan näköalapaikalle alempaa reittiä. Kolmas ryhmä lähti Seppin johdolla tavoittamaan Mittagskogelin yli 3100 metrissä olevaa huippua. Ryhmässä oli suomalaisten lisäksi saksalaisia ja sveitsiläisiä.
Seppin vauhti oli tasaisen tappava. Ensimmäisen 20 m nousun jälkeen tuntui, että nyt keuhkot räjähtää, mutta se oli vasta alkua. Oikean rytmin löydyttyä nousu alkoi sujua. Reitti oli vaativa ja maisemia ei ehtinyt matkan varrella ihailla. Katse piti pitää omissa askeleissa. Aivan oikeaan aikaan Seppi komensi takit pois, ja siinä vaiheessa kaikilla olikin jo lämmin. Hiki alkoi virrata ja aurinkolasit olivat hiestä sumessa. Ryhmän henki oli todella hyvä. Jos jollakin väsymys alkoi näkyä, niin takaa joku aina tsemppasi eteenpäin. Vähitellen huippu tuli aina vain lähemmäksi ja viimeiset metrit menivät tavoite silmissä. Ylhäällä näkymät olivat huikeat joka suuntaa. Sää oli suosinut meitä koko matkan ajan.
Nach oben!/ Ylös! Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Geschafft!/ Selvittiin! Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Gipfelbuch +Stempelstelle, Foto: Anne P.
Vuorilla tyypillistä: huipulla kirja, johon voi laittaa vaellusterveiset nimen ja päivämäärän kanssa
Abwärts!/ Alas! Foto: Anne P.
Alastulo sujui nopeasti ja kommelluksitta. Kovan kiipeämisurakan jälkeen oli monen retkeläisen matkan huipennus eli kondolivaunulla matka kohti 3440 metrin korkeudessa olevaan kahvilaan.
Wildspitzbahn, Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Maisema 3440 kahvilasta, Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Apfelstrudel + Kaffee, Foto: Anne P.
Sää pysyi edelleen kirkkaana ja kahvilan parvelta oli upeat näkymät. Ikilumi hohti valkoisena alapuolella odottaen hiihtokauden laskettelijoita. Rinteitä kunnostettiin jo ahkerasti.
Foto: Anne P.
Ennen kuin laskeuduimme junalla laaksoon, kävimme vielä katsomassa pientä kappelia, jonka edessä
Erkki luki meille otteen Vanhasta testamentista.
DANKE SCHÖN ERKKI! Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Tirolin huikeissa maisemissa ihminen tuntee olevansa hyvin pieni ja vain vähäinen osa suurta kokonaisuutta. Alas Pitztalin laaksoon tullessamme osa lähti vielä katsomaan laiduntavia hevosia. Kauniita olivat!
Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Foto: Anne P.
Uskon, että kaikille päivä oli ikimuistoinen ja meistä monen lomaviikon kohokohta.
(Hannele)
